Poika on edelleen tehon tarkkailussa, eikä pääse vähään aikaan edes normaaliosastolle. Soitin hoitajille jokin aika sitten, kuumetta 39 mutta tulehdusarvot laskeneet eilisestä. Aika kipeä kuulemma on. Eilen puhuin pojan kanssa, mutta se on aika äreenä ja kieltää mua hermoilemasta. Ei saa mennä katsomaan eikä soitella.
Tuntuu että äiti on täällä ihan tyhjänpanttina, kun jotain tekis mieli tehdä. Mutta hoitajan kanssa puhuttuani todettiin, että jos ei hän halua sinne ketään, pakko kait se on sitten hänen toivettaan kunnioittaa, ainakin jonkun aikaa. Kyllä mä tässä menen sinne, ei se loputtomiin äitiään voi estää sinne menemästä. Se ei halua että näen sen niin suojattomassa tilassa, aikuisen miehen, Sillä on aina pienestä asti ollut sellaista, että ei halua mulle pahaa mieltä....

NO ihania hoitajia siellä osastolla ainakin on, sanoivat että soita ihan milloin vaan haluan heille. Heistä joku on koko ajan siinä metrin päässä, ei hetkeäkään ole poika yksin. Jos tila huononee soittavat mulle.

Tää on oikeesti ihan kamalan pelottavaa, varsinkin kun haluisin tehdä jotain mutta mitä???
Odottaa vaan voin, ei ruoka maita, hermostuttaa, itkettää tekis mieli huutaa. (onneton lehtimyyjäparka sai kaiken mun kiukun eilen...kun ei heti uskonut että ei on ei.)

Parempaan päin ainakin se että, ne tulehdusarvot on laskemaan päin ja kun saavat jonkun viljelyn tulokset niin sitten kait voi jotain lääkitystä lisätät. Onneksi siellä on osaavat ihmiset hoitamassa. Jotain hyvää siinäkin, että on joku harvinainen pöpö, niin tutkivat ainakin siksikin tarkemmin, luulisin.

Kyllä mä täällä jaksan kun on pakko, vaikka aika surkeelta varmaan kuulostaa.